Kotio kohti 21.3.

Posted on

Illalla käytiin vielä kylillä, viimeisiä hankintoja tekemässä. Täällä sattuu muutamat tarvittavat tuotteet olemaan todella halpoja.

Sattui olemaan täyskikuu, joten eihän sitä voinut olla ikuistamatta.

Nuo rakennuksen värivalot ”luikertelivat” kuin konsanaan motopeli vanhassa Nokian kännykässä.

Komeet oli valot Saigonissa.

 

Illan päätteeksi kävimme vielä syömässä meille vähän kalliimmassa ravintolassa. Omistaja oli kuulemme joku paikallinen guru alalla.

Ruokalista olikin meille vähän erilainen, perinteisiä ruokia sisälläpitävä.

Hyviä ne olivat. Lasku oli Melkein tuplat siitä, mitä yleensä on, mutta eihän se silti ollut kuin vaille 30.- €.

Laulut piti pakata jo valmiiksi, koska aikainen lähtö.

Herätys oli jo kuudelta, puoli seiskalta aamupalalle ja taksiin seiskalta. Kentällä oltiin ajoissa, kahtakymmentä vaille kehdeksan ja kone lähtee siitä kahden tunnin päästä.

 

Matkalla otin vielä muutaman kuvan ikkunan läpi.

 

 

Pikkasen haikein mielin piti Saigon ja tämä koko hieno maa jättää.

 

Minä niin tykkäsin.

 

Kentääle ja turvatarkastusten jälkeen, saatiin tieto, että kone on vähän myöhässä. Eli noin tunti.

Viimeisiä paikallisia rahojamme tuhlailtiin. Kun ei muuta järkevää löydetty, niin ostettiin suklaata. Se oli huono ostos. Eivät oleet oikein meidän makuun.

Vaikka odotuhallissa ei ollutkaan ruuhkaa, oli sitä kentällä rullauskaistoilla.

Peräkkäin koneet kuin köyhän talon porsaat, vuoroaan odottaen.

Lento takaisin päin on ajallisesti helpompi, koska se tehdään päivällä, kohtuuhyvän yöunen jälkeen.

Kone oli täyteen myyty, joten ei saatu kahdestaan olla rivillämme, vaan vieressäni oli aasialainen tyttö, joka nukkui käytännössä koko matkan, 11 tuntia ?? ei käynyt edes vessassa.

 

Uralista olisin halunnut ottaa kuvan, mutta sattui juuri silloin olla pilvinen kohta.

 

Jossain vaiheessa lisään tänne videon reissustamme, kunhan saan editoitua. Materiaalia on tuntitolkulla ja aikaa menee tuhottomasti sen läpikäymiseen.

 

 

 

 

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger

Saigon ja Sotamuseo

Posted on

Aamupäivällä olikin vuorossa sotamuseossa käynti. Se pysähdytti.

Eikä pelkästään sen takia, että olisin nuorempana lentäjäksi. Jos ei nyt sentään tällaisella vispilällä, niin ilmoille kumminkin.

Näitähän jenkit teki jossain autotehtaassa liukuhihnalla, menekki kun oli kova. Pohjois-Vietnamin armeija pudotti yli 4 000 helikopteria.

Vaikka olinkin lukenut jonkin verran tästä sodasta, avasi se silmät jälleen kerran, minkä hiivatin takia jenkkien piti sotkeutua tähän. Olisivat vaan antaneet Ranskalaisten nuollaa haavansa.

 

Tappiot olivat suuret molemmin puolin.

 

Ja tuo pommien määrä, mitä jenkit kylvi pikin viidakkoa, enempi vähempi umpimähkään ja usein pelkästään siviilejä kohden.

 

Lehtokuvaaja ollut oikeessa paikassa oikeaan aikaan.

Koneesta irronnut koko peräosa ja sen aikaisilla kameroilla, hyvä otos.

Lehtimiehiäkin kuoli tai hävisi toista sataa.

 

 

Ei ollut häävit olot, jos vangiksi joutui.

Molemmat osapuolet tekivät hirvityksiä.

Sota tekee meistä ihmisistä hirviöitä.

 

 

 

 

Tuollaiseen piikkilanka ”arkkuun” joutui usempikin kerralla. Ei pystynyt istumaan ja alla sepelikkö eikä auringolta mitään suojaa.

Konekivääri keulalla ja ampuja istui ”niittokoneen”rautapenkillä, kun jokia ylittivät tällaisella syöksyveneellä. Pellistä oli kasattu moinen keksintö.

En liitä tähän kuvia jotka juontuivat:

”Agent Orange oli muun muassa Monsanton ja Dow Chemicalin valmistama kasvimyrkky, jota Yhdysvaltain asevoimat käyttivät Vietnamin sodassa vuosina 1962–1970 paljastaakseen metsissä piileskelevät Vietkongin sissit”.

Aiheutti hirvittäviä sivuvaikutuksia.

Museo oli hyvin koottu, selkeästi faktat kerrottu eikä mielestäni propandistinen.

Paljon lehtimiesten kuvaamia, tosioloissa otettuja kuvia, joita ei voi kiistää kukaan.

Ilmeisesti nämäkin koneet olivat jääneet Vietnamiin, koska Amerikkalaisille tuli ”pikkasen” kiire sen lähdön kanssa.

Kolmisen tuntia tutkailtiin kuvia ja kirjoituksia.

Madankin on päässyt kuvaan.

Museon lähiympäristö tuntui olevan parempiosaisten kaupunginosa.

Ainakin rakennukset olivat uudempia ja näytti jopa siltä, että oli isompia ”omakotitalojakin” rautaportteineen ja vartioineen.

 

Oli myös firmojen residenssejä.

Hienoja taloja joka tapauksessa.

 

Museoon tullessa kävelimme puistovierustaa ja kun tuli portti, ajattelimme, että eiköhän tuolla lisi kivempi kävellä. Ei päästy. Oli porttivahti joka esti aikeemme. Emme kysyneet syytä!!!

Sensijaan, kun pois lähdettiin erisuuntaan ja tavoitettiin toinen puisto, sinne saatiin mennä.

Hienoja patsaita,isojapuita.

Dipterocarpus alatus, siipipuu, oli sen verta iso, ettei meidän molempien kädet ylettyneet ympäri.

Tosin ei edes kokeiltu.

Lisäksi täällä oli erilaisia kuntoiluvälineitä, voimistelutarkoitukseen.

Hieno puistikko:

Di tích Mộ Cổ Họ Lâm

Siinäpä nimi, sitten kun menette Saigoniin.

Edelleen, kun kotia kohti köpöteltiin, metkamme varrelle osui tämmöinen rukoushuone/temppeli, mikä lie.

Näkyi olevan Hindulaisia sisällä.

 

 

Ei enempi kehdannut sisälle mennä, kun ei tiennyt, mitä saa tai ei saa tehdä.

 

Ja löydettiin aika lähellä hotelliamme kakkupaikka.

 

Oli ilmeisesti ranskalaisen omistama.

Nämä herkut oli ihan kohtuuhintaisia, koska maku oli aito.

 

Kunnon hedelmistä mehu, kolme jälkkäriä ja kahvi, €uroissa n kympin.

Käytiin vielä torilla, mutta nyt ei tarttunut hihaan mitään.

Ensimmäinen kerta, kun ei ollut ”hussakkaa” ilmassa. Rakennukset näkyivät todella selkeesti.

 

Pieni huili ja katotaan, mitä illalla vielä keretään.

 

 

 

 

 

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger