Riku, Karkki ja Samu merelle

Posted on

Riku soitteli pari päivää aikaisemmin, ja kyseli merelle pääsystä. Saatiin sovittua paivä, joka tällä kertaa osui Helatorstaille.

Rikun kaveri, Samu pääsi mukaan. Hänelle täällä meidän saaristossa käyminen olikin ensimmäinen kerta.

Onneksemme keli oli mitä parhain.

Kaupunki oli toimittanut puita, joten eikun hommiin.

Haluttiinhan me syksylläkin tehdä tulia kuivilla klapeilla.

Yllättävän nopsaan ne tuonne sisälle lenteli.

 

Karkkikin totesi homman tehtyään, että nytkö jo.

Ilmeisesti alkuun tuntui, etteiväthän nämä ikinä lopu.

Tosin, olin kyllä sanonut, ettei näitä kaikkia tarvitse saada heti sisälle liiteriin, mutta innostuivat…

Saari kierrettiin ja Samulle esiteltiin saaren ihmeitä.

Aika innoissaan oli niistä venäläisten rakennuksista.

Samoin koko alueen historiasta. Olen kertoillut kuvin jo aikaisemmissa jutuissani, joten en toista niitä nyt uudelleen.

Kuvassa oleva pariskunta oli tullut läheiseltä mökiltään päiväseltää tänne jo ennen meitä, joten hekin kokeilivat ”nuoralla taiteilua”. Sillä on joku hienompikin nimitys, mutta kun en muista sitä nyt tähän hätään, niin olkoon tuo.

Oikein miellyttävä tuttavuus tämä pariskunta.

Minä en uskaltanyt mennä yrittämään. Ajattelin, että päästään poiskin täältä paremmin, nuori kun ei välttämätt vielä handlaa tuon veneen käsittelyä riittävän hyvin.

Ruoka tehtiin ihan ulkosalla ja hyvää kuten aina nuotioruoka.

 

 

 

Tuossa videolla oleva ”nuoralla”taiteilut otin kännykällä veneestä käsin, joten siitä johtuu tuo sameus.

Matkaa oli 100-150 metriä.

Upea reissu. Syksyllä sitten nuorison kanssa uudelleen.

Tällä reissulla meni sitten ohjaustehosta ”palasiksi”.

Oli murtuneet kiinnikkeet, jotka olin tosin itse tehnyt. Ei kestäneet näköjään rasitusta, jonka osittain oli aikaan saanut hihnan löysyys, jonka olin huomannut aikaisemmin, mutta unohtanut kiristää. Oma moga. Nyt kävin sitten SUV:ilta tilaamassa oikeat alkuperäiset kiinnikkeet.

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+

Työkaverit merelle

Posted on

Oltiin jo keväällä ”sovittu”, että järkätään yhteistä aikaa työkavereiden kanssa, ja käväistään merellä makkaran paistossa.

Näin myös tehtiin.

Miehet saapuvat etujoukoissa, naiset seurasivat hetken päästä perässä.

Olin siis siirtänyt Sarzan tähän lastauspaikalle. Siinä vieraat säästivät eväänsa, matka omalle paikalle kun on aika pitkä.

”Näin riitti minullekin vähän syötävää”.

Tuuli kävi pikkaisen ikävästi Rövaren laituriin, mutta silti se oli ainut järkevä paikka tällä porukalla rantautua.

Yksi neiti oli sen verran nuori vielä, että tarvitsi kantoapua, varsinkin ulkomeren puolella, kallioilla.

Tomerasti oli kuitenkin isänsä reppuselässä, kun oli kunnon lastenrinkkaan päässyt kyytiin.

 

Kaikkihan tietää, että ulkona ruoka maistuu ja niin maistui nuorelle neidillekin.

Me muut vielä tässä vaiheessa odottelimme hiilloksen tuloa.

Toni ja Isto olivat tuoneet oikein upeat eväät, paria lajia raakamakkaraa, valmiiksi tehtyä caesar-salaattia ja riisi-lohisalaattia. Pakkikahvin, joka oli oikeen Presidenttiä, kera oli piirakan palat raparperihillokkeen kera.

Kyllä mua nyt hemmoteltiin.

 

Nuoriherra oli pikkasen kiinnostunut kiikareilla katsomisesta, niin että piti ottaa mukaan keittokatoksellekin.

Vahinko, etten tajunnut ottaa niita saarikierrokselle.

Siellä olisi päässeet oikeuksiin, kun Tallinnan laivoja näkyi useamoikin menossa tai tulossa.

Valitettavasti en tällä reissulla ottanut enepää kuvia, mutta onhan meillä mukana olijoilla omat muistikuvamme, joihin Te ette pääse mukaan.

Tuuli yltyi meidän tuolla ollessamme aika kovaksikin, mutta kansimiehistö hoiti hommansa kiitettävästi, joten pääsimme kotimatkalle ilman ongelmia.

Toivottavasti saadaan jatkossakin järjestettyä yhteistä aikaa ja päästä ihailemaan luonnon rauhaa. Nämä kiireiset nuoremmat ehkäpä osaavat arvostaa tällaista irtiottoa arjen kiirestä.

 

Valitettavasti Saara ei kerennyt näihin karkeloihin mukaan.

 

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+