Sinä(kö) mielensäpahoittaja

Posted on

Mitenkä mitättömästä asiasta Sinä voit saada koko päivä pilalle.

Voiko se olla vaikka aamulla ennen kuin sinun kuuluisi herätä, aura-auton kolistelu ikkunasi alla? Minulle kävi tänä aamuna näin.

Tai aamun lehti ei ollutkaan tullut etkä näin pääse lukemaan hätäisesti mitä maailmalla on tapahtunut? Onneksi se lähes poikkeuksetta tulee, kiitos siitä jakajille, kelistä riippumatta.

Työpaikalla joku tölväisee mielestäsi sopimattomalla tavalla jotain, jonka koet henkilökohtaiseksi.

 

Se on sit siinä …….

 

 

 

Aika yksinkertaista, mutta välillä niin vaikeaa.

 

Varsinkin muiden ihmisten arvostelu ”selän takana”, mihin itse sorrun usein.

 

Kun muistaisit, että vain pieni halaus, kehu, ihan mitä vaan paitsi se negaatio, helpottaa.

Niin itseäsi kuin muita.

 

Ne lapset, joita on kehuttu ja kannustettu sen siijaan, että olisi vaan haukuttu; -ei susta ole mihinkään-, pärjäävät elämässään hyvin.

Huomioon ottaminen, ota se päivän teemaksi joskus ja katso mihin se johtaa. Et pety.

Ei aina itse tarvitse tulla huomioiduksi, huomioo muut.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos näet toisen oikein keskittyneesti tekevän jotain, anna hänen tehdä se, kyllä hän sitten kun sen aika on, ilmaisee halukkuutensa huomioida sinut.

 

Vaikeaa meille kärsimättömille ihmisille.
Kerro mielipiteesi ja lunasta palkintoja.
Mielipidetutkimus.com

Saat 6 ET-lehteä ja tilaajalahjan tästä.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 + 1 =