Toinen päivä Moskovassa, lauantai 30.7.-76

Posted on

Aamulla heräsimme ajoissa ja olimme valmiina, koska Markus tuli hakemaan meidät laukkujen hakuun.

Onneksi meillä oli tolkku ollut edellisenä iltana, joten olomme ei ollut huono, emmehän halunneet ryssiä tätä mahdollisuutta.

Ajoimme asemalle ja noudimme laukkumme. Markus selitti samalla mitä toimenpitetä hän/lähetystö aikoo tehdä hyväksemme.

Saatuaan selville, että meillä oli ylimääräisiä passikuvia, hän käski meidän ilmestyä maanantaiaamuna toimistolle pari niitä mukanamme ja lupasi hankkia meille viisumit Mongoliaan.

Sen verran mekin tiesimme, että tiistaina menee seuraava juna Kiinaan, mutta se menee Mongolian kautta eikä meillä ole viisumia sinne ja Suomen tietojen mukaa viisumin saanti kestää minimissään kymmenen päivää.

Mutta ei näköjään kestä, jos on suhteita. Ja tässä tapauksessa Markus edusti korkeinta Suomalaista virkamiestä Neuvostoliitossa.

Samalla käytiin jossain toimistossa, jossa Markus yritti selvittää miksi juna ei lähtenyt ja voiko meidän liput vaihtaa tiistain junaa? Lippujen vaihto onnistui varmaankin hänen kielitaidon takia.

Lisäksi dollareita vaihdettiin vähän rupliksi, muodon vuoksi.

Siispä pikkasen näytti valoisemmalta, vaikkakin alkuperäinen suunnitelmamme sai ”pienen” kolahduksen.

Takaisin tullessamme, Markus näytti lähimmat pari kauppaa, mistä saatoimme ostaa pientä aamupalatarviketta. Valikoima ei todellakaan ollut kummoinen. Muuta maassa maan tavalla tai pois.

Poishan me haluttiinkin, mutta luontoäiti päättii viivästyttää vähän.

Kun laukut olivat majapaikassamme, päätettin lähteä tutustumaan kaupunkiin.

Olihan se jo tuolloin hemmetin iso.

Emme edes yrittäneet busseilla liikkua, koska taxit eivät meidän valuutassa maksaneet juuri mitään.

Kävimme syömassä pienen välipalan ja kiertelimme keskustassa ja päätettiin sitten illalla satsata vähän enempi ruokapuoleen. 

Ruplia saimme lisää myymällä PK-purkkarasian. Pikkasen erikoisempi episodi.

Oli semmonen hillittömaän kokoinen ravintola, kolmessa kerroksessa ja melkein täys.

Paikka sijaitsi Hotelli Rossiassa, joka oli tuolloin maailman suurin hotelli, yli 5000 huonetta.

Siellä pienen etsiskelyn jälkeen löydettiin mahdollinen asiakas.

Hän oli kuuromykkä mutta löysi tulkin paikalle. Tulkki osasi vain käsimerkit ja venäjää ! Great.

Sitten etsimään englannin kielen taitoista henkilöä, joka sekin löydettiin, Etsivä löytää ….

Eihän sitä kauppaa voinut siinä baaritiskin edessä tehdä, vaan paikalliset opastivat meidät vessaan. Siis ensin tulkki käänsi englantimme venäjäksi, toinen tulkki venäjän käsimerkeiksi.

Aluksi tuli vähän halju olo, että kuinkahan tässä käy, mutta hyvin kävi. 
Ne oli tän näköisiä, mutta pakattu keltaiseen pahvilaatikkoon, ja määrä sata purkkaa, kun tuossa on parikymmentä.

Jos mä nyt muistelen oikein, niin saatiin 150 ruplaa.

Ruplan kurssi oli tuolloin vähän yli seitsemän markkaa.

Oisko toi tukussa maksanu kolme-neljä kymppii. Ja sekin meni sen aikaisen työnantajani laskuun. 

Ne, jotka ei tiedä/muista, purukumi oli tuohon aikaan kovaa valuuttaa rajan takana. Samoin kuin laskimet.

Tällä sit rahoitettiin illalliset.

Oltiin päivällä nähty iso hotelli jossa oli gaalaravintola, hienoja esityksiä illalla. Tänäänhän oli lauantai.

Joten parasta päälle ja sinne. 


Shamppanjaa pöytään, paikallinen kun ei maksanut ”mitään”.

Alkuun kaviaaria, väliruoka ja pääruokana jotain lihaa. 

Viinejä nää ei meidän mielestä osaa tehdä, ovat kaikki enempi vähempi makeita.


Esitys oli suorastaan erinomainen, vaikka keilestä emme ymmärtäneet mitään.


Pekan keskittyminen skumpan kaatoon, minä keskityin enempi taustalla näkyviin tyttöihin.


Siinä illan edetessä, jututimme heitä, kielimuuri oli melkoinen, mutta ei haitannut tahtia.


Kun kuppila meni kiinni, löydettiin itsemme istumassa autossa jota ajoi joku tyttöjen kaveri ja matkalla jonkun kotiin. Autona joku vanha idän ihme.

Me aatetliitn että niin sitä pitää.

Ei ois kannattanut aatella.

Joku kysyi missä me asuttiin ja me onnettomat turistit kerto – suurlähetystössä.

Jarrut kirsku, ovet aukes ja pojat oli keskellä ei mitään, kadulla,  kaupungin valot kajasti jossain kaukana… ehkäpä 15-20 kilometrin päässä.

Siinä sitä Suomipoika mietti vähän, kuis täs nyt tällee….

Hetken lampsittuamme kaupunkia kohden, takaa tuli taxi ja ei paljon tarvinnu viiteloidä, kun pysähty ja vei meidät kämpille.

Mietittinkin myöhemmin, että olikohan meidän ”häntä” lähettänyt sen koska mitään liikennetä ei ollut edes matkalla lähetystöön. Se ei voinut olla sattuma.

Tällainen oli meidän lauantai 

Metsään Varustelekan kautta
Varustelekasta löydät kaikki metsässä yöpymiseen tarvittavan


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 − = 9