Lähelle kotisatamaa

Posted on

Aamulla, aurinkoiseen päivään, kevyeeseen tuuleen, lähdettiin ajamaan kohti Pellingin Sandholmeniin. Näin lauantaisin siellä on maalaismarkkinat, joten sinne mekin haluttiin. Olisi kiva saada paikallisten tekemiä tuotteita. Mutta mutta.

 

Oli pari muutakin veneilijää samoilla ajatuksilla.

Varmaan kaikki kynnelle kykenevät veneet olivat ängeneet tähän pikkuiseen satamaan.

 

 

 

 

 

 

Kännykällä suurennettu, joten ei ihan hirveen tarkka, mutta saa käsityksen, miksi me ei tungettu itseämme tuonne.

Olisin halunnut tankata vähän lisää naftaa, mahdollisten muiden ostoksien lisäksi.

Oli ainakin mennessä hinta halvempi kuin Skatan asemalla.

Kyllähän meillä riittä hyvin kotiin asti, mutta ajattelin, että ehkäpä seuraavaksi tankkaisin vasta lännen reissulla Inkoossa.

Nyt on sit otettava Skatalta sit pikkaisen lisää, jahka sinne päästään.

Siispä jatkoimme ulkoväylää suorilta Isoon Vasikkasaareen, aivan meidän kotisataman tuntumaan.

Sielläkin oli pari muuta.

Kuva otettu ehkäpä pari tuntia saapumisemme jälkeen, joten tuli vielä 5-6 venettä lisää.

Kuten huomaavainen näkee, on vielä kaksi poijua vapaana, joihin tuli illemmalla veneet.

No miksi me haluttiin tuonne, tai siis minä.

Olin liitynyt Merihenkiset ry:hyn talvella ja nyt oli seuramme alkukauden ensimmäinen ”kokoontumisajot”.

Samalla sai myös katsastettua veneemme ja läpi meni.

 

Mutta ennen katsastusta, oli leikkimielinen rastitehtävä.

Piti tunnistaa kasveja, piti tietää vanhoja meriaiheisia sanoja sekä yhteistä ruokailua, jota tuossa kuvassa tapahtuukin.

Kiltisti kaikki jonottivat omaa vuoroaan saadakseen pientä purtavaa, joita huvitoimikunnan naiset olivat järjestäneet paikalla. Juomat piti olla omasta takaa.

Ja saatiin vielä kaffitkin seuran puolesta, jotka käsittääkseni keitettiin Keijon kipparoimassa Kaimar-veneessä.

Tietenkin otin Mavicilla elävämpää kuvaa.

Ja myöskin Kristianin pyynnöstä hänen Crandezzasta tein toisenlaisen editoinnin.

Siinä iltaa sitten jutustellen ja kokemuksia vaihdellen menikin rattoisasti.

Mukavaa tutustua paremmin muihin veneilijöihin. Saa aina hyviä vinkkejä, liittyy ne sitten veneeseen tai saariin.

Osa porukasta kävi saaren toisessa päässä olevassa ravintolassa, mutta eivät syöneetkään siellä, kun oli kuulemma sen verran täysi, että olis ehkäpä kestänyt liian kauan. Olisi kuulemma ollut kyllä saaristolaispitoöytäkin, josta olisi itse saanut enempiä jonottamatta hakea, mutta korvaus olisi ollut kuulemma sen verran liian iso, siis siihen nähden, mitä oli pöydässä tarjolla, että kävijät jättivät tämän mahdollisuuden väliin.

Me jäätiinkin suosiolla veneeseen syömään.

Siinäpä katsastusmies saanut daamit kainaloihinsa.

 

On se kivaa kun on mukavaa …

 

 

 

 

Aamupalan jäkeen köröteltiin kotisatamaan

Reissu oli onnistunut kaikin puolin.

Kiitos miehistölle ja Sarza2:lle siitä.

Kippari kiittää

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 + 5 =