Helle jatkuu ja Maijan saari jää muistoihin

Posted on

Pilvetön aamu, mutta tuulinen noin 6 m/s kaakosta. Tarkoituksemme mennä koilliseen päin, joten sivula toi kohtuullista aallokkoa. Loppumatkasta piti oikein hiljentää 19 solmuun ja samalla painaa keula alas, jotta paremmin halkaisisi sivuvastaiset aallot. Isommat alkoi jo olla yli metristä.

Matkalla tuli vastaan peräti yksi purjevene, tuloreittimme kun ei ollut mikään väylä. Loppumatkasta nähtiin kaukana peräti kaksi purkkaria.

Olin tutkaillut karttoja eilen, ja löytänyt tällaisen saaren, Norrskärin länsipuolella, Röören.

Vesi on täällä tosi kirkasta.

 

 

Oltais ehkäpä tuonne lahdukan perälle haluttu, mutta siellä olikin yksi purjevene jo.

Oli siellä yksi talokin.

Hetken päästä huomattiin, että olikin kaksi, toista vielä rakennettiin.

Tämän huomion tekeminen oli mahdollista, kun purkkari lähti pois ja me tietenkin samantien sinne sen tilalle.

 

Keulan kohdilla kalliossa olikin valmiina ikivanhat kalliokiilat, joten on ollut jo pitkään muidenkin tiedossa, että hyvä satamapaikka. Tähän kun ei oikeestaan käy mikään tuuli pahasti, vaikka merellä kuinka möyryäisi. No, ehkäpä jos pohjoisesta oikeen puhaltaisi, mutta silloinkaan ei kerkeis kovin isoja aaltoja kehittämään.

Kuten tuossa videossakin näkee, lokkeja on paljon. Välillä ne hullun lailla kierteli ilmassa, ja ilmi selvästi joitain lentäviä örkkejä söivät siellä yläilmoissa.

Vilahtaapi siinä yhdessä vaiheessa petolintukin, oletettavasti kalasääksi. 1 min 17 sek kohdalla, oikealta vasemmalle.

Näimme sen vielä toistamiseen. Lokit eivät välittäneet siitä hitustakaan, niillä kun oli kiire täyttää mahaansa lentävillä örkeillä.

Tässäpä vaan nautiskellaan ja katsellaan lintujen touhuja.

Huomenna ois tarkoitus mennä Jurmoon. Siis tänne pohjoisen Jurmoon, Isokarista kymmenisen mailia etelään.

Jos auringon lasku on hieno, tulee kuvia.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

61 − = 55