Tämän kesän ensimmäinen reissu

Posted on

Ennen ensimmäistä reissua, sain nykerrettyä valmiiksi keinoteakin asennuksen.

Puuttui tuo uimatason ylimmäinen pala, jolloin mielestäni tuli paljon viimeistellymmän näköinen.

Sitten olikin edessä uuden grillin pöydän teko.

Sain Keijolta pari kiinnikettä, joita sitten hyödynsin omassa versiossani.

 

Kiinnikkeistä näkyy vain pienet osat, toimii kuten kaiteeseen kiinnitettävät kukkalaatikot.

Ja kuten näkyy, hyvin mahtuu kahden hengen grillattavat kerralla.

Ensivaikutelma oli todella positiivinen.

 

Ja uljaasti liehuu Merihenkisten seuralippu.

Eikä tuo tuuli näyttänyt yhtään häiritsevän ruokien valmistumista, joka oli myös yllätys.

 

Paikkahan on tutun turvallinen Stora Svartö. Olisimme ehkä menneet joko Kapareniin tai Bylandetiin, mutta tuuli oli sen verran rivakkaa ja suunnaltaan huonosti sopiva edellämainittuihin ankkurointipaikkoihin. Ja sitä paitsi, täällä on kunnon laituri. Täysin meidän omassa käytössä.

 

Alkumatka ei alkanut oikein hyvissä merkeissä. Heti Svinön kanavan jälkeen alkoi summeri huutamaan lämpövaroitustaan. Kone kävi liian kuumana. Ankkiri veteen, melkein väylälle, vain noin kymmenen metriä sivuun, kun en uskaltanut pidemmälle ajaa. Aikani tutkailtuani, päädyin hapettuneeseen johdon liitokseen. Rasvaa väliin ja putsausta, vika loppui. Ainakaan ei enää koko loppumatkalla rääkynyt, ja mittarikin näytti ihan oikeita lukemia. Pitää tutkailla kotipuolessa tarkemmin, josko se oli oikea diaknoosi?

Lintuja jonkin verran keväisissä puuhissa.

Välillä veden pinnalla runsaasti jotakin pientä lentävää lajia, joita tiirat mieluusti poimi.

Ne muistutti kooltaan lentomuurahaista mutta kroppa sirompi. Niitä oli jossain vaiheessa veneen kannellakin, en vaan hoksannutottaa kuvaa.

Haahkoilla ei ihan vielä selvillä, kuka kenenkin kanssa on, tai sitten nuoremmat uroot vaan yrittää vielä päästä jaolle??

Kuten kuvasta näkee, aurinkoinen lähtöpäivä on muuttunut pilviseen toiseen päivään ja tuuli pikkaisen hellittänyt tehden samalla suunnan muutoksen, nyt pohjoiseen. Huomiseksi lupaavat aurinkoista keliä, mutta me joudumme poistumaan alkuillasta kotipuoleen.

Tänään kävi uusi satamaisäntä maksua perimässä. 15.- € / vrk, joten maksoin suorilta kaksi yötä.

Kertoili parantavansa edellisiin verrattuna palveluja. Puita lupaili olevan koko kesän, tällä kun viime kesänä ei ollut. Toivotin hänelle sydemmestäni onnistumista tehtävässään. Ainakin ensivaikutelma oli miellyttävä. Lähteelä, väylän toisella puolella on se heidän palveluilla varustettu paikka. Nytkin tarjosi saunaa illemmalla. Oli tulossa joku porukka, joille lämmittävät, joten luonnollisesti olisivat mieluusti nähneet meidät siellä, samoilla lämmityksillä kun olisivat sitten saaneet yhden ylimääräisen maksun. Kieltäydyin tarjouksesta tällä kertaa.

 

Mutta sitten tuli eteen homma, josta en voinut kieltäytyä. Meidän viimekesän hyvin palvellut sähköinen vessanpönttö sanoi sopimuksensa irti. Tai ei suoranaisesti irti sanonut, ei vain poistanut septitankkiin meidän sinne laittamia luonnontarpeitamme. Jouduin siis purkamaan koko kapistuksen, jotta saisin tietää vian. Se oli aika simppeli. Murskain oli mennyt tukkoon. Paperin  ja tukevamman ulosteen mössöä täys. Siispä kaivoin tavaran pois ja putsasin sen minkä osasin. Oli sitten pikkasen sottasta hommaa. Meni meinaan lattiallekin 4-5 litraa tavaraa. Tulipahan pestyä vähän paremmin vessa. Toimenpiteen jälkeen alkoi tavara liikkua sille tarkoitettuun kohteeseen, septitankkiin.

Mitähän vielä ylläreitä tuleekaan, ennen kuin pidemmät reissut alkavat.

Toisaalta, nythän ne on parempi saadakin kuntoon, ettei sitten tarvitsisi tuhrata.

Palaillaan.

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 87 = 90