Svartholm, Loviisan edustalla

Posted on

Kauppareissun jälkeen aika rivakassa tuulessa lähdettiin kohti Svarholmenia. Matkaa ei onneksi ole kuin 4 mailia, sivuvastainen alkoi loppuvaiheessa jo olla metrin luokkaa.

Kuvassa oleva vene on Vator 17R, joka ei ihan pieni kuitenkaan.

Kertoo aallon koosta jotain.

Vaikka näyttää huimalta, ei oikeesti ole pojilla hädän päivää, sen verran merikelpoinen vene on kyseessä.

Vähän ajan päästä tuli melkoinen keksintö käymään saaressa.

 

Tähän samaiseen oli Merivartiosto jo ”törmännyt” sunnuntaiaamulla aikaisin Haapasaaren edustalla. Eivät olleet tunnistaneet, siksi kävivät katsomassa, kuka/mikä tulee Pietarista. Samalla kuulemma selvisi, että olivat matkalla Norjaan, jonkinmoiseen kokoontumiseen, samantyyppisten ”perinne”laivojen tapahtumaan. Nyt herääkin kysymys, miksi olivat tänne rantautumassa?

Keulan lohokäärmeen päät aika näyttäviä.

Rantautumisessä kävi pieni haveri. Yksi miehistön jäsen putosi, ilmeisesti laiturin ja veneen väliin, satuttaen kätensä pahoin. Todennäköisesti meni poikki/murtui vähän ranteen yläpuolelta.

Kun menin kuvaamaan, tuli yksi miehistöstä vastaan, ja yritti selittää tapahtunutta, mutta meillä oli pienoinen kielimuuri. Hän kun puhui vain venättäe, jota en hirveesti ymmärrä, saati puhu. Pyysin seuraamaan munua, viitoillen, ja menimme peräjälkeen Sarzalle. Madam osaa venäjää, joten selvisi, että halusivat särkylääkettä. Saivat disperiiniä pari tablettia.

Menin perään hetken päästä ja kerroin yhdelle heistä, naiselle, joka osasi englantia, että Loviisa on vain neljän mailin päässä. Sieltä saisivat apuja.  Näytin kännykkästäni karttasovellutuksen kuvaa. Samalla, ilmeisesti, kippari tuli tabletin kanssa, jossa oli joku karttasovellutus, ja tutkaili väylää Loviisaan. Mietin jopa hetken, tarjoutuisinko viemään ”potilaan” sinne, tai soittamaan Trossille, mutta koska ei nyt ihan hirveetä hengen hätää ollut, ajattelin, että olisi varmaankin parempi, että koko porukka menee sinne. Hetken päästä vene irtautuikin laiturista ja suuntasi kohti Loviisaa.

Wikipediasta lainattua:

Svartholman merilinnoitus on Loviisan edustalla sijaitseva merilinnoitus, jota rakennettiin Ruotsin laivaston tukikohdaksi sekä Venäjän vastaisen rajan turvaksi. Eversti Augustin Ehrensvärd suunnitteli sen säännölliseksi bastionilinnoitukseksi neljäsataa metriä pitkälle saarella.  Svartholman rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748, ja se valmistui keskeisiltä osiltaan 1760-luvun aikana, mutta täysin valmiiksi se ei tullut koskaan.

Linnoitus näytteli merkittävää roolia Ruotsin laivaston tukikohtana Kustaa III:n sodan aikana vuosina 17881790. Svartholma siirtyi Venäjän hallintaan Suomen sodan aikana vuonna 1808, jolloin se antautui lähes taistelutta. Sotilaallisen merkityksensä menettänyttä linnoitusta käytettiin myöhemmin myös vankilanaEnglantilainen laivasto-osasto räjäytti linnoituksen käyttökelvottomaksi Krimin sodan aikana vuonna 1855.

 

Olimme täällä 2015, jonka jälkeen laiturit on uusittu todella vimosen päälle ja linnoitusta on korjailtu aika paljon. Kausi ei ole vielä käynnissä, joten ravintola ei ole auki kuin viikonloppuisin, ja silloinkin, jos on kelejä.

 

Ruuaksi tein possun sisäfilettä, vuuassa juureksia ja muutama varhaisperuna vielä kruununa päälle. Kyllä tuolla grillillä kelpaa tehdä.

 

Alkuillasta kävi SARrin porukka treenailemassa vesitykkiensä toimivuutta, vai oliko koulutuksesta kysymys?

Hyvä että toimii, jos paloja joutuvat sammuttelemaan.

Samalla huomasin, kuinka nokkoset kukkivat. Enpä muista nähneeni pitkään aikaan tällaista ihan livenä.

 

Kävin myöskin laiturilta pikkaisen kokeilemassa lippojen toimivuutta.

Toimihan ne. Perinteinen Aglia 3:nen ja affena kiinni. Jäi ainokaiseksi, vaikki nykimässä oli useistikin. Peijakkaan koukut, kun niin ruosteessa…..

 

 

 

 

 

 

Olihan se ihan pakko ottaa auringon laskustakin yksi otos. Tai siis varmaankin kymmenkunta, mutta yksi tännekin.

Tilaa Vanhat Koneet -lehti tarjoushintaan! Lippis kaupan päälle.

 

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + 1 =