Uusia retkiä Jussin jälkeen -14

Kyllä nyt kelpas reissata kun oli hieno paatti, Ja kyl me yritettiin reissatakkii.

Tehtiin pari pikkureissuu ennen Juhannusta mutta ensimmäinen pitempi alotettiin Juussin jälkeen.

Startti oli 26.6. klo 15:30 ja päämäränä oli Bylandet mutta keliolosuhteet, sade ja tuuli, saivat meidät muuttamaan suojaisaan Stora Svartö:hön.  Rantauduimme ”kovalle maalle” koska tuon laiturin edessä oli matalaa, siis tuolla noitten vedeiden takana ulkomerelle päin. Itse asiassa yässä kohdin kävimme tällä veneellä useammastikin. Tää oli vähän niiku ”meidän mesta”.

Muuten kiva saari, mutta puut olivat n 25-30 cm halkaisijaltaan ja 2 metrii pitkii.

Täältä jatkoimme seuraavana päivänä Barösundin kautta Modermaganiin. Upea laguunisaari. Sisään tulossa pitää olla tarkkana, ajaa vasentareunaa ja silti vettä ei välttämättä ole kuin 1.5 metrii.

 Kun kiersimme saarta, niin löydettiin nuotiopaikka jonne sitten seuraavana iltana vaihdoimme ankkuriin. Siinä sitä ihmetellään nuotiota ja lättyjä ootellaan. Mulle tosta tulee mieleen ihan kuin Madam hartaasti vainajaa haudalla kattois ………..

Ja illemmalla nähtiin ja ihmeteltiin haikaraa, näillä leveysasteilla meille eka kerta ku nähtiin. Ei oo kännykamerassa kunnon tsuumii, menee ”pikkasen” epäselväks.

Yöllä satoi sen verta ravakasti että herätti.

Matka jatkui 30.6. kohti Hankoa. Hangossa tavattiin Ari, jonka olin tuntenut jo Soukan ajoilta, 1973 lähtien, olin silloin Souvarissa baarimestarina ja myöhemmin hovimestarina.

Ei ollut ruuhkaa, sen verta kylmä ja sateinen oli tähän mennessä kesä ollut.

Oisko ollut vielä niin että Pekka ja Ritva tuli autolla Hankoseen ja käytii heidän kanssaan oikeen ravintelis syömässä. Paikassa on aidolla puulla lämmitettävä pizza-uuni ja täytyy sanoo, että menee top 3 joukkoon se pizza.

Illasta tuli kuitenkin ihan nätti ja nähtiin aurinkokin.

 
Avaa tili Nordnetiin helposti verkkopankkitunnuksilla. Asiakkuuden avaaminen on maksutonta. Säilytys 0 €, pörssikaupat alk. vain 3 €.

 Rekisteritunnustarrat veneeseen helposti ja näppärästi
Näillä rekisteritunnustarroilla täytät lain vaatimukset helposti. Liimaa vain veneesi kylkeen juuri sinua varten valmistetut rekisteritunnukset.