Naantaliin

Posted on

Herätiin helteeseen, joka sinänsä ei yllättänyt. Mutta mutta, kun tätä on nyt jatkunut jo useamman viikon….

Lähdettiin heti ammupalan ja Muistojen bulevardin jälkeen.

Tuuli oli kevyt, 3-4 m/s S joten ei sen suhteenkaan ongelmia.

Taas yllätti matkalla nopeusrajoituskyltin puuttuminen tai että se on jossain pusikossa piilossa. Vasta kun se päättyy, merkki on hienosti näkyvillä. En muistanut tätä, vaikka viime kerralla samassa paikassa ihmettelin samaa asiaa.

Anteeksi nyt vaan, jos aiheutin jollekin mielipahaa, mutta sanoisinko, että paikalliset, korjatkaa asia.

Jonkun matkaa ennen Naantaliin tuloa, on tää sama ukko onkinut aika monta vuotta, toivottavasti ei suotta.

Kauempaa kun katsoo, niin äkikseltää on aika aidon näköinen.

Oli tuolla aikaisemmin venepoliisikin, mutta en nyt siitä kuvaa ottanut.

Satamassa meitä vastaan otti taas kumivene, ja ohjasi Sarzan piltuuseen sekä avusti peräköysien kanssa.

Tätä voipi kutsua palveluksi.

 

 

Suurin piirtein samoilla paikoilla oltiin viimevuonna, joten Sarzankaan ei tarvinnut ujostella.

 

Muumimaailman silta on tuossa ahterin puolella ja ainakin tänään tuuli tuli keulan puolelta. Osittain siksi halusin tälle puolen laituria.

 

Melkeinpä ensi töikseen lähdettiin suihkuun, saunomisaika alkaa vasta klo 17:00.

Kyllä täällä kelpaa saunoa ja meidän tapauksessa, suihkutella. On nää upeet tilat.

Ruuhkaa täällä ei ole, enkä tarkoita pelkästään saunatiloja. Tilaa on satamassa enempi, kuin kertaakaan aikaisemmin täällä vieraillessamme. Epäilykseni vahvisti nuorehko mies, joka satamatiketin meille möi. Maksettiin kaksi yöpimystä saman tein.

Pienen huilin jälkeen syömään. Parinkin ravintolan listoja tutkailtiin ja päädyttiin lopulta Uusi Kilta-nimiseen, vastapäätä ensimmäistä laituria, etelästä jos tulee.

 

Oli hienosti kunnostettu vaiko entisöity.

Tästäkin kabinetista upeet näköalat.

Mutta vessassa meinas leuat loksahtaa.

Tuli melkeinpä Soul Koreasta mieleen.

Suomalasittain todella upea.

Se, että sopiiko tällainen sisusta vanhan talon imageen, voidaan olla montaa mieltä, mutta hieno on vessa joka tapauksessa.

 

Tuosta portaikosta oikealta pääsee tätä komeutta ihmettelemään.

Baaritiskillä oli sitten, ehkäpä rekvisiitaksi, jätetty vanhemman sorttisia tarjoiluastioita.

Nuorempi väki ei ole tommosia nähnyt kuin korkeintaa vanhoissa leffoissa.

Minä olen jopa tuollaisia 70-luvulla käyttänyt viedessäni asiakkaille kaffetta.

 

Ravintolan viereinen katu ja sen varrella olevat vanhat puutalot, ne nyt vaan vieläkin saa sanattomaksi, niin ovat hienoja.

Toivottavasti tulevat sukupolvetkin saavat näistä nauttia, ettei joku arkkitehdin planttu keksi näitä hävittää. Liian monta tapausta Suomessa kun on näin käynyt.

Vähän ennen kuin Laitisille iltaa lähdettiin viettämään, saapui pikkasen isompi paatti.

Ton vois jo melekin laivaksi luokitella, ainakin ulkonäön perusteella.

 

Mielestäni tällainen klassinen muotoilu on paljon hienompi kuin nuo nykyajan jahdit. Ehkäpä siksi meilläkin klassiset muodot omaava Sarza.

Jahdin edessä on juurikin samainen kumivene ja sen kippari, joka opasti meidätkin omalle paikallemme, kuten tuon jahdinkin.

Ilta sujui leppoisasti nauttien hyvästä seurasta ja pienestä purtavasta.

Saatiinpa vielä autokyytikin satamaan.

Huomiseen.


Väderskär, Myrkyluodon Maija

Posted on

Niinpä, aapulan jälkeen suorilta Väderskäriin.

 

 

Oli melkeinpä ”ruuhkaa”, vastaantulijoina vain pujeveneitä.

Ne harvat moottoriveneet, jos näkee, on paikallisten, ulkopuolella väylien.

”Myrskyluodon Maijan esikuva on Anni Blomqvistin isoisän sisar Maria (Maija) Lovisa Mickelsdotter. Kalastajanvaimo Maria Mickelsdotter syntyi 1824 ja kuoli 1903. Hän eli elämänsä Väderskärin luodolla. Jannen esikuva on Johan Eriksson, joka kuoli vatsavaivoihin 59-vuotiaana”.

Todennäköisesti se oli tämä talo, jossa Maria oli elänyt. Saunarakennus taustalla.

 

 

Tuossa musiikkiviedossakin näkyy, kuinka Maija ja Janne asettuu ensimmäisenä yönä nukkumaan tähän.

 

Tein myös oman videon, mutta en saanut oikeaa musiikkia, anteeksi.

Saaren sisääntuloon oli kallioon laitettu valkoiseksi maalatut kivet merkiksi, koska ois muuten konstikas tulla.

Vettä jäi veneen alle pahimmillaan 1.3 metriä. Vesi on kyllä kirkasta, mutta se tuo myös haasteen, näkee liiankin selvästi, jolloin on vaikeampi arvioida, kuinka syvää oikeasti on.

Jotenkin mieli olisi tehnyt ajaa tuonne taustalla näkyvälle vanhalle venevajalle, mutta kaukaa jo näki, että tällä veneellä sinne ei ole asiaa. Muinaiset saaristolaisten käyttämät veneet kun eivät tarvinneet vettä alleen kuin pari-kolmekymmentä senttiä, me metrin verran, mieluimmin puoltoista.

Tämä antaa viitteitä meidän kiinnitymispisteestä. Filmissä vene kiinnittyi melkeinpä meidän perän puolelle

Päästäksemme lahdukan, Hemhamniksi kutsutun, toiselle puolelle, oli pikkaisen haasteita paikka paikoin löytää polku. Tuossa kaislikossa varsinkin.

Päästiin kuitenkin, kahveja ei keitetty, eikä talon tarpeita ollut odottamassa, joten me päästiin paljon vähemmällä kuin aikoimaan Maija ja Janne.

Mut hiki oli meilläkin.

 

Oli vähän huonolla hapellä tämä venetarvikevaja..

Jossain vaiheessä muovia laitettu katoksi, mutta ajan patina oli senkin haurastuttanut. Sisälle ei uskaltanut astua. Lahoja suurin osa lankuista. Vahinko.

Seuraava rakennus olikin sauna, savu-sellainen. Melko hyvässä kunnossa.

Voisin jopa kuvitella, että ihan lämmitettävissä. En kokeillut.

Oletettavasti navetan virkaa suorittanut rakennus, sekin aika ok, katto oli uusittu joskus kivi ja miekka.

Oli jotain mineriittin tapaista??

 

 

Itse päärakennus oli ajan saatossa myös ”pikkaisen” kärsinyt.

Takaseinä ”vähän” pullahtanut, mutta muuten ois vielä pelastettavissa.

Lattialankut ihan terveitä, noin äkikseltää katottuna. Eikä hellassakaan mielestäni mitään vikaa.

 

 

Jopa vanha silakkatynnyri, ehjä, niin kuin kerrossänky.

Kävimme myös saaren toisella puolen, melkein. 

Polku vei haapametsikön läpi. Luonto oli tätäkin kohdellut kaltoin. Toisaalta, ompahan örkeille syötävää ja koteja.

Huipulle matkalle oltiin törmätä merikotkaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ennättänyt kameralla ottamaan kuvaa, sitä vaan ihaili sen nousua. Matkaa oisko ollut 20 metriä, mistä nuosi, lensi vartakkaiselle saarelle, ja laskeutui.

 Tämä on jäljellä ja merkkejä oli entisistä linja- tai joistain muista merkkien kiinnityksistä.

Nähtiin merikotka vielä uudemman kerran, kun oltiin takaisin tultu veneelle. Siksi en oikein uskaltanut kuvata dronella niin paljon kuin olisin halunnut. Olen nähnyt liian monta videota siitä, kuinka kotka vie dronen.

Kalliossa, missa vene oli kiinnittyneenä tuossa musavideossa, oli kivistä tehty risti, sekä kulmissa hyvin vanhat sepän tekemät taokset.

Takaisin kun kahlasimme heinikon läpi, jossa ei sitten punkitkaan viihdy, (ainakaan emme löytäneet), käytiin kurkkaamassa vielä yhtä rakennusta. Oisko ollut jokinmoinen varustevaja?

 

 

 

Ehkäpä nuo pullot eivät olleet vielä Maijan aikaan, 1800-luvulla. Eipä tainnut styrox-laatikoitakaan olla tuolloin.

Kalan perkuupöytään jalat oli otettu metsästä. Oli leppä päässyt uuteen tehtävään.

Reistireivuut tehty sen verran tukeviksi, ettei varmana hutkunut.

 

Kyllä ei mennyt tämä päivä hukkaan.

Jäi oikeesti jälkipolville kertomista.