Kohteemme Kiina, sunnuntaina

Posted on

Monta sivua tekstiä ja nyt vasta pääsemme itse kohteeseen, Kiinaan.

 

Saatiin saapumisleima, sunnuntai 8.8.1976

 

Mutta, vielä on lukijaa pikkaisen kiusattava, sattui meinaan pikkaisen erikoinen episodi Kiinan puolella.

7023 km Erlian (二连) telien vaihto 3 tuntia

Tullimuodollisuuksien jälkeen juna ajetaan ”talliin” ilman matkustajia. 

 

Meidät kävylettiin odotushalliin.

Syy miksi junat ajetaan halliin, on telien vainto.

Venäjällä rautateillä arveltiin olevan sotilaallista merkitystä, minkä vuoksi ei haluttu käyttää kansainväliseksi muodostuvaa brittiläistä standardiraideleveyttä. Yhdysvaltalainen sotilasinsinööri George Washington Whistler (Fort Wayne Indiana 1800 – Pietari 1849) palkattiin rakennuttamaan Moskovan ja Pietarin välistä rautatietä, jonka leveydeksi tuli Yhdysvaltain etelävaltiolaiset viisi jalkaa. Näin tämä ”venäläisenä raideleveytenä” pidetty leveys tuli voimaan koko rataverkolla koskien myös ViroaLiettuaaLatviaaSuomeaUkrainaaValko-Venäjää ja Mongoliaa. 1520 mm.

 

Ja Kiinassa on ”Enlantilainen” raideleveys. 1 435 mm. Meille kerrottiin myöhemmin, että ennen vallankumousta, oli Kiinassakin aikaisemmin tuo 1520mm, mutta Mao kavennutti sen tuohon 1435 mm:iin.

Kauanko sitten rataverkosto oli pois käytöstä muutoksen aikana. Et usko, mutta kuusi tuntia. Mao määräsi kaikki radan viereen, jolloin jokaisen naulan kohdalle tuli yksi ukko, joka otti naulat pois, siirrettiin kiskot uuteen paikkaa ja naulattiin takaisin paikoilleen. En ole tietoa tarkistanut, mutta kun kerran lähetystön väki näin sen meille kertoi ja nähneenä Maon aikaisen kiinalaisen yhteiskunnan, uskon, että on totta. Niin, rataahan ei tuona aikana Kiinassa ollut kuin muutama kymmenen tuhatta kilometriä ???

Tässä ei ollut mitään erikoista.

Siispä mennään takaisin sinne odotushalliin.

Me luultiin, että tämän kolmetuntia odotellaan hissukseen mutta toisin kävi.

Kiinalaiset hakivat meidät kaikki länsimaiset, oisko ollut yhteensä kymmenkunta. ja vei toiseen huoneeseen. Siellä he sitten kyselivät kaikennäköistä, meiltäkin esim. että kuka on ryhmänne johtaja? Se olin minä. No missä muut ovat? Ei ole muita! Eivät meinanneet ensin uskoa, mutta aikamme keskusteltuamme, uskoivat.

Tämän jälkeen alkoi uskomaton show. Alustuksessa meille kerrottiin, että tämä on ensimmäinen kerta kun tätä esitetään julkisesti ja vieläpä ulkomaalaisille. Tarkoituksena lähettää ryhmä länsimaihin esiintymään, joten saimme testikatsojan roolin.  Ei ollut mitään esityslavaa, vain huoneen lattia. Sinne tuli muutama kiinalainen ja mukanaan tuoleja.

Sitten alkoi yhden henkilön tuolien pinoaminen samalla kiiveten ylemmäs ja ylemmäs saatuaan avustajalta lisää ”rakennusaineita” eli tuoleja. Ensimmäinen tuoli oli neljän pullon päällä, eli jokaisen jalan alla paikallinen olutpullo.

Kuva googletettu, ei oma, kun ne peijakkaan venäläiset …..

Tässä kyseisessä huoneessa ei ollut mitään turvavaljaita eikä muitakaan apuvälineitä. Hän vain lato tuoleja sikin sokin mitä ihmeellisempiin asentoihin. Tämä versio on kalpea aavistus siita näkemästämme. Muistikuvani oli, että tuolimäärä oli jotain paljon yli kymmenen. Eli tarkoitus oli tehdä ”maailmanennätys” ja me oltiin todistamassa sitä. Se onnistui, ei pudonnut ukko alas. Ja purki vielä hyvässä järjestyksessä minkä oli rakentanut. Tosin, eihän hän muuten olisi alas päässytkään ehjänä.

Seuraavaksi tuli kaksi henkilöä yksipyörisillä sirkuspyörillä paikalle. Toisella matala ja toisella parimetriä korkea. Tämä matalapöyräilijä pomppi flyygelin päälle, otti avustajalta viisi posliinista keittokuppia, laittoi ne päänsä päälle. Tässähän ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sitten hän tiputti kupin kerralaan jalkaterälleen, ”potkaisi” singoten kupin kaverinsa päälaelle, ja tämä jopa sai sen pysymään sen siellä. Kun kaikki viisi kuppia olivat pinossa kaverin pään päällä, samalla huojuttaen korkeaa pyöräänsä edes takaisin, sinkosi aloittaja saamansa keittolisikan omalle paikalleen-keittokuppiin kaverin päänpäälle. Koitapa ite heittää posliinikuppiin keittolusikka kolmen metrin päähän, niin että ne säilyy ehjänä.

Temppuja seurasi useita, joista osaa emme me ainakaan ole nähneet missään esitettävän.

Moisesta esityksestä ei oltu kuultu lähetyksessäkään, ikinä ennen meidän kerrottua siitä.

Siispä hyvillä mielin takaisin junaan ja matka jatkui, nyt Kiinassa. Katsottavaa riitti. 

Kiinalaiseen ravintolavaunuun tietysti piti päästä. Ja voi sitä ihanuutta. Olut hyvää ja kylmää, mielestämme lähellä meidän A-olutta. Oli pullotettu kolmen vartin pullokokoon. 

Kuvaa mielestäni sen hetkistä mielialaa viereinen otos.

Kiinalaisethan nää ilotulitteen ovat keksineet.

Mekin olimme ihan liekeissä.

Ruoka oli tietysti hyvää. Tällöin päätimme, että käytämme koko kiinassa oloaikanamme vain puikkoja syödessämme, eli unohdetaan harukat ja veitset.

Täällä oli käytössä kansanvälinen ruokalista. Kiinaksi ja englanniksi. Ja lajikkeita oli yli sata. Tosin tuossa määrässä oli luettelo lisäkkeistä mukana. Riisit ja nuudelit yms. Kaikki oli numeroitu, näin vältettiin kieliongelmat. Kiinassa kun sattuu olemaan kaksi eri pääkieltä. Mandariinin ja Kantonin kiina. Eivät kuulemma ymmärrä toisiaan  sen enempää kirjoitettuna kuin puhuttunakaan.

Meitä ne ymmärti, vaikka eivät osanneet muuta kuin kiinaa. Ja me ei hirveesti sitä kieltä osattu, ei edes tuolloin tiedetty olut-sanaa kiinaksi ja se oli jotain se. Iso aukko sivistyksessä.

Reissun edetessä opimme senkin asian, mutta eipäs hötkyillä.

 

Tämä paikka kun nähtiin, luultiin, että nyt näkyy kiinanmuuri, Oltiin pikkasen hätäisiä, ei ollut, ei.

Vaan saattoipa sittenkin olla.

 

 

Kiinanmuuri.fi - Aina ilmainen toimitus