Kohti Phan Thiet’iä junalla 13.3.

Posted on

Aamupalan jälkeen viimeiset pakkaukset ja laukut pykälään, hissillä alas, pikkolon avustamana taxiin.

Kymmenen minuutin matka asemalle ja tiskiltä tarkistuttamaan lippumme oikeellisuus. Virkaili hyväksyi lippumme, joten minä etsimään rahanvaihtopistettä. Ei löytynyt, ennen kuin tajusin vilkaista kadun toiselle puolelle, pankki.

Kurssi on sitten ensi vaihtomme vähän huonontunut, nyt satasella saa ”vain” 2,584 000 Dongia, kun aluksi saatiin 2,600 000 VDG.

 

Odotuhallissa ei vielä ruuhkaa. Syynä ehkäpä junien harvempi käynti asemalla. Tänne kun ei eksy juna edes joka tunti.

Maalailivat kovasti ulkona, jonka ”käry” tuli sisälle asti. Huoneen vaihto helpotti vähän.

Pari Suomalaista nuorehkoa miestä oli matkalla Saigoniin samalla junalla, joten pari sanaan vaihdoin heidän kanssaan. Olivat pikkasen pidemmällä reissulla, puolisen vuotta. Kiertäneet kohta puolet Aasian maista.

Juna tuli puolisen tuntia myöhässä, mutta tuli kuitenkin.

Löydettiin paikkamme helposti ja laukut katonrajaan. Olikin Komin akan pojalla punnertamista. Tuo kuulakärkikynä kun ei hirveesti ole muskeleita kasvattanut. Sain ne kuitenkin paikoilleen.

 

 

 

Rata kulkee pääsääntöisesti laaksoja pitkin, joten vuoret siintävät ”hussakan” takaa. Ja riisiä, sitä täällä viljellään ja paljon. Onhan se heikeläisten pääravintoa.

Joskus matkalla ihmetellytkin, mitenkä nää sähkönsä tuottaa. No, siihen saatiin ainakin osittain vastaus. Sekä tuuli- että polttovoimalaa oli useampiakin rannikkoseudulla.

Tuulipuistoissa ei edes kaikki olleet pyörimässä, joten ilmeisesti energiaa riittää.

Toinen uusi asia minulle oli viininviljely.

 

Olin kaupoissa nähnyt paikallista viiniä myynnissä, mutta nähtiin useampiakin alueita, joissa todella paljon köynnöksia.

Ja istutksiakin oli monessa paikassa.

Taitaapi pistää kohta kampoihin monelle maalle, työvoimakustannukset taitaapi olla aikas pienet.

 

Kallioperä muutti myös muotoaan täällä ”etelämpänä”.

Nyt alkoi näkymään oikeata kivea ja kalliota. Eihän tämä tietenkään meidän graniitin veroista, mutta kiveä kuitenkin.

Viimein saavuttiin lähimmälle Phan Thiet’in asemalle, Bihn Thuan. Jäi siis vielä 20-25  km taximatkaa.

Koska juna oli pikä ja meidän vaunu kolmanneksi viimeinen, jäimme kivikkoon. Eli asemalaituri loppui muutama vaunu ennen meitä.

Siispä sepeliä pitkin laukkua kantaen kohti asemarakemmusta. No, olimmehan istuneet neljä tuntia junassa, joten liikunta tekee hyvää, varsinkin kun ei ole kuin +31 lämpöä.

Taxeja oli useampikin odottelemassa turistien tuloa. Onneksi siinä oli nokkamies, joka piti autojen vuoroista kiinni.

Olimme jo taxissa, kun nuori nainen, joka oli istunut käytävän toisella puolella vaunussamme, tuli kysymään ”kimppakyytiä”, eli pääseekö mukaan jakamaan taxia. Sehän vaan passasi meille. Matka olisi maksanut n 450 tuhatta, mutta nyt maksoimme vain 350 tuhatta. (n 15 €). Hän oli kuulemma menossa johonkin töihin, aivan resorttimme läheisyyteen, ja sanoikin, että kun nää taxit ovat niin kalliita (siis heille).

Tämä osa maakuntaa, siis joen pohjoispuoli, on rakennettu, käsittääkseni, pelkästään turistirysäksi.

Aluetta kutsutaan Mui Ne:Ksi

Viimesen päälle tiestö ja rakennuksetkin uuden karheita.

 

 

 

Varsinaisestihan tämäkin jokisuistossa oleva kaupunki lienee ollut ”vain” iso kalasatama.

Näkyi olevan kalapaatteja vieläkin.

Kuskimme tunti tienoon hyvin, kun suoraan kurvasi resorttimme oven eteen.

Äkkiseltään vaikuttaa hienolta paikalta.

Meidän bungalow lähellä allasta ja onneksemme pieni pusikko terassimme edessä, joten eivät kaikki toljota mitä me täällä sisällä touhutaan. Täällä pitäisi nyt sitten viihtyä seuraavat viisi päivää.

 

Merelle matkaa reilut sata metriä, jossa oma ranta tuoleineen.

 

Tuolta terassilta kun vähän kurkkaa, näkyy meri.

 

Ilalla kun syömässä käytiin, huomattiin, että hintataso on Hoi An’in luokkaa.

Alkuruuat, lämpimät sekä juomat karvan yli kympin meidän rahassa eli 300 tuhatta VDG.

Turistina Vietnamissa on aika halpaa.

 

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+

Laiskotellen Hoi An 7.3.

Posted on

Välipäivä. Ei erityistä ohjelmaa.

Respasta tilattiin huomiselle auringonlaskun retki, Sunset My Son Holly Land. Saas nähä mitä pitää sisällään.

Vastapäisestä kaupasta/spasta Madame oli tilannut käsin tehdyt sandaalit , joten niitä noutamaan ja samalla jäin hierottavaksi.

Siistit tilat, aivan uuden karheat.

Samalla paikan emäntä ehdotti kantapäiden silottamista johon suostuin. Se oli virhe. Hieronta oli ok mutta kun daami alkoi jalkojani hioskella ja samalla höpötti naapurihoitsun kanssa, siis ei keskittynyt tekemäänsä, sutaisi kerran ohi ja jalkaterän ulkoreunasta nahat kurttuun. Ei raasu saanutkaan tippiä. Eikä jo puoliksi sovittu Madamen hieronta toteutunut. ”Kallis” hutaisu. Madame meni vähän matkan päähän toiseen paikkaan: käsien hieronta ja manikyyriin.

Minä tein pienen kävelyretken aikani kuluksi.

 

Sillalta, joka vie vanhaan kaupunkiin, molemmin puolin kasvattamoja. Onko sitten kaloja vai rapuja ??

Yllättävän siisti poikkikatukin löytyi.

Sekä ravintoloita.

 

 

 

Oli hienojakin taloja, pikkaisen tämän pääkadun poikkikadun varrella.

Eivät varmaankaan kovin vanhoja.

 

Altaalla löhoilyn jäkeen illalliselle tuon sillan viereiseen ravintolaan, River Front – nimiseen.

Paikalla oli neljän hengen seurue, jotka lähtivät melkeinpä meidän saavuttua pois.

 

Heti tuli nuorehko mies meitä vastaan, ohjasi pöytään ja ruokaa valkkaamaan.

Pieni tuulenvire kävi, niin että vaihdettiin pöytää tuohon baaritiskin eteen.

 

Madan oli päivällä tutkaillut paikallisia erikoisuuksia, siis ruokia, joten tilattiin alkuruuaksi semmoinen, Cripsy Wonton.

Jonkonlaista taikinaa, pikkasen sisällä ja paljon päällä maukasta ”törkyä”. Hyvää.

Kana hapanimelässä sekä Cripsy prawnit, erinomaisia myös.

Jälkiruuaksi otimme paikan omistajan suositteleman Banana pancake jädellä, joka oli suussasulavaa. Erilaista, mihin aikaisemmin totuttu.

Koko hoito 480 000 dongia eli vähän alle 20.- €.

Siis pikkaisen kalliimpaa kuin hotellimme viereiset, mutta huomattavasti parempaa.

Parasta ruokaa mitä tällä reissulla saatu.

Joten annamme täydet *****.

 

Otatimme vielä yhteiskuvan.

Kaksi sukupolvea ravintoloitsijoita ja perustaja, grand-mama ei ollut paikalla.

Meidän välissä oleva tytär hoiti tarjoilut ja puhui aika sujuvaa englantia. Annoin myös Tripadviserissa *****.

 

 

 

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+