Kohti Phan Thiet’iä junalla 13.3.

Posted on

Aamupalan jälkeen viimeiset pakkaukset ja laukut pykälään, hissillä alas, pikkolon avustamana taxiin.

Kymmenen minuutin matka asemalle ja tiskiltä tarkistuttamaan lippumme oikeellisuus. Virkaili hyväksyi lippumme, joten minä etsimään rahanvaihtopistettä. Ei löytynyt, ennen kuin tajusin vilkaista kadun toiselle puolelle, pankki.

Kurssi on sitten ensi vaihtomme vähän huonontunut, nyt satasella saa ”vain” 2,584 000 Dongia, kun aluksi saatiin 2,600 000 VDG.

 

Odotuhallissa ei vielä ruuhkaa. Syynä ehkäpä junien harvempi käynti asemalla. Tänne kun ei eksy juna edes joka tunti.

Maalailivat kovasti ulkona, jonka ”käry” tuli sisälle asti. Huoneen vaihto helpotti vähän.

Pari Suomalaista nuorehkoa miestä oli matkalla Saigoniin samalla junalla, joten pari sanaan vaihdoin heidän kanssaan. Olivat pikkasen pidemmällä reissulla, puolisen vuotta. Kiertäneet kohta puolet Aasian maista.

Juna tuli puolisen tuntia myöhässä, mutta tuli kuitenkin.

Löydettiin paikkamme helposti ja laukut katonrajaan. Olikin Komin akan pojalla punnertamista. Tuo kuulakärkikynä kun ei hirveesti ole muskeleita kasvattanut. Sain ne kuitenkin paikoilleen.

 

 

 

Rata kulkee pääsääntöisesti laaksoja pitkin, joten vuoret siintävät ”hussakan” takaa. Ja riisiä, sitä täällä viljellään ja paljon. Onhan se heikeläisten pääravintoa.

Joskus matkalla ihmetellytkin, mitenkä nää sähkönsä tuottaa. No, siihen saatiin ainakin osittain vastaus. Sekä tuuli- että polttovoimalaa oli useampiakin rannikkoseudulla.

Tuulipuistoissa ei edes kaikki olleet pyörimässä, joten ilmeisesti energiaa riittää.

Toinen uusi asia minulle oli viininviljely.

 

Olin kaupoissa nähnyt paikallista viiniä myynnissä, mutta nähtiin useampiakin alueita, joissa todella paljon köynnöksia.

Ja istutksiakin oli monessa paikassa.

Taitaapi pistää kohta kampoihin monelle maalle, työvoimakustannukset taitaapi olla aikas pienet.

 

Kallioperä muutti myös muotoaan täällä ”etelämpänä”.

Nyt alkoi näkymään oikeata kivea ja kalliota. Eihän tämä tietenkään meidän graniitin veroista, mutta kiveä kuitenkin.

Viimein saavuttiin lähimmälle Phan Thiet’in asemalle, Bihn Thuan. Jäi siis vielä 20-25  km taximatkaa.

Koska juna oli pikä ja meidän vaunu kolmanneksi viimeinen, jäimme kivikkoon. Eli asemalaituri loppui muutama vaunu ennen meitä.

Siispä sepeliä pitkin laukkua kantaen kohti asemarakemmusta. No, olimmehan istuneet neljä tuntia junassa, joten liikunta tekee hyvää, varsinkin kun ei ole kuin +31 lämpöä.

Taxeja oli useampikin odottelemassa turistien tuloa. Onneksi siinä oli nokkamies, joka piti autojen vuoroista kiinni.

Olimme jo taxissa, kun nuori nainen, joka oli istunut käytävän toisella puolella vaunussamme, tuli kysymään ”kimppakyytiä”, eli pääseekö mukaan jakamaan taxia. Sehän vaan passasi meille. Matka olisi maksanut n 450 tuhatta, mutta nyt maksoimme vain 350 tuhatta. (n 15 €). Hän oli kuulemma menossa johonkin töihin, aivan resorttimme läheisyyteen, ja sanoikin, että kun nää taxit ovat niin kalliita (siis heille).

Tämä osa maakuntaa, siis joen pohjoispuoli, on rakennettu, käsittääkseni, pelkästään turistirysäksi.

Aluetta kutsutaan Mui Ne:Ksi

Viimesen päälle tiestö ja rakennuksetkin uuden karheita.

 

 

 

Varsinaisestihan tämäkin jokisuistossa oleva kaupunki lienee ollut ”vain” iso kalasatama.

Näkyi olevan kalapaatteja vieläkin.

Kuskimme tunti tienoon hyvin, kun suoraan kurvasi resorttimme oven eteen.

Äkkiseltään vaikuttaa hienolta paikalta.

Meidän bungalow lähellä allasta ja onneksemme pieni pusikko terassimme edessä, joten eivät kaikki toljota mitä me täällä sisällä touhutaan. Täällä pitäisi nyt sitten viihtyä seuraavat viisi päivää.

 

Merelle matkaa reilut sata metriä, jossa oma ranta tuoleineen.

 

Tuolta terassilta kun vähän kurkkaa, näkyy meri.

 

Ilalla kun syömässä käytiin, huomattiin, että hintataso on Hoi An’in luokkaa.

Alkuruuat, lämpimät sekä juomat karvan yli kympin meidän rahassa eli 300 tuhatta VDG.

Turistina Vietnamissa on aika halpaa.

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger

Sunnuntaina Kannonkoskelle

Posted on

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Kannonkoskea, Kivijärven rannalla.

Madamen siskolla miehineen on kesämökki siellä ja meillä on jo usein ollut tapana käydä siellä, ikään kuin Jussin jatkot.

On siinä perhosten ja muidenkin ötököiden hyvä laiduntaa.

 

Naapuri kävi soutelemassa, sattumalta osui kuvaani.

Os menossa omaan laituriinsa ja ”meidän” laituri on veneestä oikealle.

Kun kopteria käänsin 90 astetta oikealle, sai pohjoisen suunnasta sinisen tien sillan näköpiiriinsä.

Siitä itään päin Viitasaarelle ei ole matkaa kuin rapiat parkymmentä kilometriä.

Tuo valkoinen kupoli, se kuuluu Pispalan nuorisoliikunta- ja luontokeskukselle.

Sieltä illalla kuului nuorison riemukasta ääntä, ei kuitenkaan häiritsevästi.

Piti isäntä ”komentaa” veneineen melomaan, että sai pientä teknistä neuvoa paremmin antaa.

Oli helpompi näyttää, kun vene oli perä edellä maissa.

Sain myöskin korjata, pikemminkin kiinnittää huonosti kiinnittämäni tukipuun uudelleen.

Toinen ruuvi oli alun alkaen mennyt hutiin, ja toinen ajan saatossa poikki. Muutenkin olivat liian lyhyet olleet. Nyt tuli sitten pidemmillä kiinni. Ihmeen hyvin nuo puun kuoret ovat pysyneet tuossa. Sitkosta ovet. Ei se vanha kansa muutoin noin olisi aitojen seipäitä kiiniittänyt. Siitähän minäkin tuon idean otin.

Tuli ne Leiditkin kopterin menoa ihmettelemään.

Seurailin pidemmän aikaa elämää edessämme.

Siinä sitä vilskettä vanhemmilla riitti. En saanut selville, oli enempi kuin yksi poikanen, tämä kun oli yleensä kurkkimassa yksin, vaan eihän tuohon ovelle toista olisi samaan aikaan mahtunutkaan.

Vielä hivenen noiden asukkien tulevaa näkökantaa:

Matkalla kotiin, poikettiin mansikkatilalla ostamassa pari laatikollista mansikoita.

Oli hieno pihapiiri.

 

 

 

 

Vanha navetta toimitti kaupan tiloja, nykyään kun ei ainakaan näkynyt lypsäviä olevan.

Olisi ollut muutakin myytävänä, mutta nyt tyydyttiin hyviin, putsattuihin mansikoihin, ei Mansikkeihin.

 

 

 

 

Oli päättynyt meidän tämän kertainen Juhannusraissumme, onneksemme ei niin kuin tälle perhoselle, joka oli liiskaantunut tuohon valon reunukseen, yllättävänkin ”ehjänä”

 

Seuraavaan kertaan.

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger