Kohti Phan Thiet’iä junalla 13.3.

Posted on

Aamupalan jälkeen viimeiset pakkaukset ja laukut pykälään, hissillä alas, pikkolon avustamana taxiin.

Kymmenen minuutin matka asemalle ja tiskiltä tarkistuttamaan lippumme oikeellisuus. Virkaili hyväksyi lippumme, joten minä etsimään rahanvaihtopistettä. Ei löytynyt, ennen kuin tajusin vilkaista kadun toiselle puolelle, pankki.

Kurssi on sitten ensi vaihtomme vähän huonontunut, nyt satasella saa ”vain” 2,584 000 Dongia, kun aluksi saatiin 2,600 000 VDG.

 

Odotuhallissa ei vielä ruuhkaa. Syynä ehkäpä junien harvempi käynti asemalla. Tänne kun ei eksy juna edes joka tunti.

Maalailivat kovasti ulkona, jonka ”käry” tuli sisälle asti. Huoneen vaihto helpotti vähän.

Pari Suomalaista nuorehkoa miestä oli matkalla Saigoniin samalla junalla, joten pari sanaan vaihdoin heidän kanssaan. Olivat pikkasen pidemmällä reissulla, puolisen vuotta. Kiertäneet kohta puolet Aasian maista.

Juna tuli puolisen tuntia myöhässä, mutta tuli kuitenkin.

Löydettiin paikkamme helposti ja laukut katonrajaan. Olikin Komin akan pojalla punnertamista. Tuo kuulakärkikynä kun ei hirveesti ole muskeleita kasvattanut. Sain ne kuitenkin paikoilleen.

 

 

 

Rata kulkee pääsääntöisesti laaksoja pitkin, joten vuoret siintävät ”hussakan” takaa. Ja riisiä, sitä täällä viljellään ja paljon. Onhan se heikeläisten pääravintoa.

Joskus matkalla ihmetellytkin, mitenkä nää sähkönsä tuottaa. No, siihen saatiin ainakin osittain vastaus. Sekä tuuli- että polttovoimalaa oli useampiakin rannikkoseudulla.

Tuulipuistoissa ei edes kaikki olleet pyörimässä, joten ilmeisesti energiaa riittää.

Toinen uusi asia minulle oli viininviljely.

 

Olin kaupoissa nähnyt paikallista viiniä myynnissä, mutta nähtiin useampiakin alueita, joissa todella paljon köynnöksia.

Ja istutksiakin oli monessa paikassa.

Taitaapi pistää kohta kampoihin monelle maalle, työvoimakustannukset taitaapi olla aikas pienet.

 

Kallioperä muutti myös muotoaan täällä ”etelämpänä”.

Nyt alkoi näkymään oikeata kivea ja kalliota. Eihän tämä tietenkään meidän graniitin veroista, mutta kiveä kuitenkin.

Viimein saavuttiin lähimmälle Phan Thiet’in asemalle, Bihn Thuan. Jäi siis vielä 20-25  km taximatkaa.

Koska juna oli pikä ja meidän vaunu kolmanneksi viimeinen, jäimme kivikkoon. Eli asemalaituri loppui muutama vaunu ennen meitä.

Siispä sepeliä pitkin laukkua kantaen kohti asemarakemmusta. No, olimmehan istuneet neljä tuntia junassa, joten liikunta tekee hyvää, varsinkin kun ei ole kuin +31 lämpöä.

Taxeja oli useampikin odottelemassa turistien tuloa. Onneksi siinä oli nokkamies, joka piti autojen vuoroista kiinni.

Olimme jo taxissa, kun nuori nainen, joka oli istunut käytävän toisella puolella vaunussamme, tuli kysymään ”kimppakyytiä”, eli pääseekö mukaan jakamaan taxia. Sehän vaan passasi meille. Matka olisi maksanut n 450 tuhatta, mutta nyt maksoimme vain 350 tuhatta. (n 15 €). Hän oli kuulemma menossa johonkin töihin, aivan resorttimme läheisyyteen, ja sanoikin, että kun nää taxit ovat niin kalliita (siis heille).

Tämä osa maakuntaa, siis joen pohjoispuoli, on rakennettu, käsittääkseni, pelkästään turistirysäksi.

Aluetta kutsutaan Mui Ne:Ksi

Viimesen päälle tiestö ja rakennuksetkin uuden karheita.

 

 

 

Varsinaisestihan tämäkin jokisuistossa oleva kaupunki lienee ollut ”vain” iso kalasatama.

Näkyi olevan kalapaatteja vieläkin.

Kuskimme tunti tienoon hyvin, kun suoraan kurvasi resorttimme oven eteen.

Äkkiseltään vaikuttaa hienolta paikalta.

Meidän bungalow lähellä allasta ja onneksemme pieni pusikko terassimme edessä, joten eivät kaikki toljota mitä me täällä sisällä touhutaan. Täällä pitäisi nyt sitten viihtyä seuraavat viisi päivää.

 

Merelle matkaa reilut sata metriä, jossa oma ranta tuoleineen.

 

Tuolta terassilta kun vähän kurkkaa, näkyy meri.

 

Ilalla kun syömässä käytiin, huomattiin, että hintataso on Hoi An’in luokkaa.

Alkuruuat, lämpimät sekä juomat karvan yli kympin meidän rahassa eli 300 tuhatta VDG.

Turistina Vietnamissa on aika halpaa.

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger

Viimeinen päivä Hoi An 10.3.

Posted on

Niin alkoi viimeinen koko päivä Hoi An:ssa.

Pienelle lenkille lähdettiin.

Meidän lähirannalta pikkaisen etelään, kohti niemenkärkeä, rujon näköistä. Ovat tuoneet hiekkasäkkejä, ettein myrskyt veisi kaikkia hiekkoja, mutta kun nuo säkit ovat hajonneet ja nyt ympäristö kuin kaatopaikka.

Tarttis tehä jotain.

Vai miten meni niinku omasta mielestä.

 

 

Tuosta pikkaisen matkaa etiä päin, niin resortilla oli makeita kulkupelejä vuokrattavana.

Yritin ehdottaa Madamelle moisen välineen käyttöönottoa, mutta en saanut kannatusta.

 

Vielä parisataa metriä ja löytyi todella siisti ranta.

Olin kyllä lukenut tästä, mutta unohtanut.

Ei roskan häivää.

Tämä sijaitsee kahden kivikkorannan välissä, joten ilmeisesti nuo kivet ovat suojanneet myrskyiltä, eikä ole tarvinnut noita typeriä hiekkasäkkejä tänne raahata.

 

 

Iltapäivällä lähdettiin taas Cityyn, eli vanhaan kaupunkiin.

Oli pari muutakin turistia päättänyt tehdä samoin.

Ja nyt poikkeuksellisen paljon japanilaisia.

Ei oikeesti meinannut sekaan mahtua.

 

 

Vielä kuvia parista hienosta talosta.

 

 

Vasemman puoleinen on etelän puoleiselta saarelta, jossa on ilta/yötori.

Sielläkin oli ihan riittävästi tunkua. Löydettiin yksi pikku juttu veneeseen ja mulle uusi kesähattu, jota olin jo haikaillut pitempään.

 

Jos olisi halunnut katuravintoloissa ruokailla, tarjolla oli niin sammakkoa kuin linnunpoikia.

Ja paljon muutakin, niin uivia kuin maalla vilistäviä. Näähän syö ihan mitä kiinni vaan saavat. Me ei ehkä ihan kaikkea.

Sitten tuli pimee ja joki täyttyi valaistuilla veneillä. Ja veneet oli täytetty turisteilla.

Pikkasen menee kuvat pikselimössöksi, mutta pakko pienentää, kun tää ei hyväksi parempilaatuisia.

Illallinen nautittiin ja kokeiltiin paikallista herkkua,

WhiteRose tai jotain sellaista.

 

Siisti ja paikallisittain vähän kalliimpi, mutta mutta. Ei se nyt niin kallista ollut.

Ankan fileen nää oli kyllä kärtsännyt melko kuivaksi, muuten ihan ok.

 

Matkalla jo ”perinteiseksi” muodostuneeksi  kakkukahvilaksi, piti vielä tämmönen selfie napata.

Niin sai Old City Hoi An jäädä.

 

 

 

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger