Laiskotellen Hoi An 7.3.

Posted on

Välipäivä. Ei erityistä ohjelmaa.

Respasta tilattiin huomiselle auringonlaskun retki, Sunset My Son Holly Land. Saas nähä mitä pitää sisällään.

Vastapäisestä kaupasta/spasta Madame oli tilannut käsin tehdyt sandaalit , joten niitä noutamaan ja samalla jäin hierottavaksi.

Siistit tilat, aivan uuden karheat.

Samalla paikan emäntä ehdotti kantapäiden silottamista johon suostuin. Se oli virhe. Hieronta oli ok mutta kun daami alkoi jalkojani hioskella ja samalla höpötti naapurihoitsun kanssa, siis ei keskittynyt tekemäänsä, sutaisi kerran ohi ja jalkaterän ulkoreunasta nahat kurttuun. Ei raasu saanutkaan tippiä. Eikä jo puoliksi sovittu Madamen hieronta toteutunut. ”Kallis” hutaisu. Madame meni vähän matkan päähän toiseen paikkaan: käsien hieronta ja manikyyriin.

Minä tein pienen kävelyretken aikani kuluksi.

 

Sillalta, joka vie vanhaan kaupunkiin, molemmin puolin kasvattamoja. Onko sitten kaloja vai rapuja ??

Yllättävän siisti poikkikatukin löytyi.

Sekä ravintoloita.

 

 

 

Oli hienojakin taloja, pikkaisen tämän pääkadun poikkikadun varrella.

Eivät varmaankaan kovin vanhoja.

 

Altaalla löhoilyn jäkeen illalliselle tuon sillan viereiseen ravintolaan, River Front – nimiseen.

Paikalla oli neljän hengen seurue, jotka lähtivät melkeinpä meidän saavuttua pois.

 

Heti tuli nuorehko mies meitä vastaan, ohjasi pöytään ja ruokaa valkkaamaan.

Pieni tuulenvire kävi, niin että vaihdettiin pöytää tuohon baaritiskin eteen.

 

Madan oli päivällä tutkaillut paikallisia erikoisuuksia, siis ruokia, joten tilattiin alkuruuaksi semmoinen, Cripsy Wonton.

Jonkonlaista taikinaa, pikkasen sisällä ja paljon päällä maukasta ”törkyä”. Hyvää.

Kana hapanimelässä sekä Cripsy prawnit, erinomaisia myös.

Jälkiruuaksi otimme paikan omistajan suositteleman Banana pancake jädellä, joka oli suussasulavaa. Erilaista, mihin aikaisemmin totuttu.

Koko hoito 480 000 dongia eli vähän alle 20.- €.

Siis pikkaisen kalliimpaa kuin hotellimme viereiset, mutta huomattavasti parempaa.

Parasta ruokaa mitä tällä reissulla saatu.

Joten annamme täydet *****.

 

Otatimme vielä yhteiskuvan.

Kaksi sukupolvea ravintoloitsijoita ja perustaja, grand-mama ei ollut paikalla.

Meidän välissä oleva tytär hoiti tarjoilut ja puhui aika sujuvaa englantia. Annoin myös Tripadviserissa *****.

 

 

 

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+

kolmas päivä 2.3. Vietnamissa

Posted on

Aamupalan jälkeen medät noudettiin pikkubussilla oppaan kera hotellilta.

Matka suuntautui rantaan, vene- vai oisko dsokkiretkelle, jolla päästiin ensimmäiseen kohteeseemme, Thien Mu pagida’lle.

 

 

 

 

 

 

Nämä dsonkkit ovat tietenkin työkaluja, mutta myöskin asuntoja. Eli perhe asuu ja tekee keikkaa vieden turisteja pitkin tätä Perfume-jokea. Jotta saisivat lisätienistejä, myyvät veneissään krääsää, ei ostettu.

Videolla tiivistelmä päivästä. Lisäilen kuvia, kunhan kerkeen.

Täytyy todeta, että ilman tällaista opasta, ei olisi  saanut mitään käsitystä sen enempää rakennuksista, kuin niihin liityvästä historiasta. Toki, kirjastahan olisi voinut kohteessa lukea, mutta, tuliskohan luettua kaikki tuo tieto, minkä tämä asiansa osaava opas meille kertoi.

Dsokkiajelulla tuli ratsia. Kaikki joutuvat päsähtymään poliisiveneen viereen ja näyttämään paperinsa. Onnensi ratsasivat vain veneen papereita, ei meitä. Viraomaisvene oli uudenkarhea, ilman tunnuksia oleva.

Päästiin jatkamaan matkaa ja viimein kiinteälle alustalle.

Eka kohde oli munkkiluostari. Piti sisällään 60 oppilata ja opettajaa. Uutta tietoa saatiin paljon oppaan kertomana. Mm että opintojen edetessä tukkaa leikataa vähän. Valmiilla munkilla ei sitten karvat haittaa. Ja että vasta valmistuttuaan on mahdollista palata taviksien pariin, jos haluaa.

 

 

 

 

 

Vas asunnot ja oik portti

 

Taksilla jatkettiin hallitsijoiden, edesmenneiden, alueelle, joka olikin valtava. Hyvin oli eri yhteiskunta- ja asemaluokat erotettu toisistaan.

 

Jos ei ollut muinoin tava-ihmisillä helppoo, ei se ollut ylimystölläkään. Olivat ikään kuin vankina omassa residenssissään. Muurien ulkopuolelle ei ollut asiaa, varsinkaan naisilla.

Alue oli osittain Ameriikalaisten toimesta tuhottu, mutta hienosti olivat paikalliset saaneet entisöityä ja korjattua paikat. Tanan jenkit. Minne ikinä ne meneekin, tuhoavat vaan kaiken.

Museon kautta, jossa ei saanut kuvata? Torille. Samaa krääsää kuin oli Thaimaassa sekä Koreassa, paitsi kalliimpaa. Mutta katkaravut oli halpoja ja niitä oli paljon. Taitaa maa olla yksi suurimmista ravuntuottajista.

6 lajin lounas oli hyvä ja kuului hintaan, ilman juomia.

Sieltä parin kunkun haudalle ja käsityöpajalle. Tekivät suitsukkeita ja meillekin tyrkyttivät huonolla menestyksellä. Meillä alkais palo- ja häkävarottimet rääkymään jos moisia hajutikkuja poltettais.

Kuvia tulee jahka saan ”pienennettyä”.

 

 

FacebookPinterestTwitterBloggerGoogle+