Tutustuminen Saigonin nähtävyyksiin

Posted on

Oltiin saatu Madamen siskolta kirjanen, jossa oli Saigonista tietoa, mm parhaat nähtävyydet jasen semmoista.

Hotellimme sijainti on lähellä kaikkia keskeisiä rakennuksua, joten niitä sitten lähdettiin töllistelemään.

 

Matkalla ensimmäisiä kohteita, oli iso puistikko, jossa sitten tulvahti Joulu mieleen. Iso Joulutähtiasetelma. Ei kuitenkaan otettu mukaan, olisivat kerenneet lakastumaan ennen seuraavaa meille niin tärkeätä tapahtumaa.

Tämä oli sivurakennus ja päärakennus sitten

iso valkoinen rakennus, vapautta sympolisoiva, olisi ollut maksullinen, joten me passasimme sen.

Siitä vähän matkaa, tuli Katollinen kirkko.

Se oli remontissa ja siks toisekseen, lähestyttiin väärästä suunnasta, eli ”perspuolelta”.

Kierrettiin koko kortteli, ennen kuin päästiin paraatipuolelle.

 

 

 

 

 

Siinäpä olikin sitten vieressä pääposti, jonka ranskalaiset olivat rakentaneet joskus 1880 luvulla. Ja oltiin sen verran jo kävelty, että mentiin kaffelle. Postin piharakennukseesa kun sellainen paikka, jossa virvokkeita myytiin.

Oli tämän reissun kalleimmat juomat, meidän rahassa n 15.- €.

Ei lannistuttu, vaan sisälle postiin, joka edelleen siis toimii alkuperäisessä tarkoiruksessaan.

Vaan nämä kopit eivät toimineet. Olivat entisiä puhelinkopperoita. Muuten alkuperäisessä kunnossa, mutta puheen välitykseen tarkoitetut kojeet olivat poissa. Miksi? Olisihan se kiva nykyihmisille näyttää, millaisilla aparaateilla me oltiin puheltu.

 

Eikä päästy kirkkoon sisälle, oli remontti näköjään sisätiloissakin.

Vaikuttavia rakennuksia kumpaisetkin.

 

 

Siitä matka jatkui kohti Megong-jokea

ja oopperataloa.

 

Hulppea oli sisäänkäynti, kuten yleensä moisilla rakennuksilla tuppaa olemaan.

 

Siinä jopa haikailtiin, josko illaksi liput ois tilattu, kun kuulemma tilaa olisi ollut.

Tästä ei ollutkaan enää kuin parisataa metriä, niin vesi eli joki tuli vastaan. Tällä kertaa jäi ihan rantaa menemättä, sen verran oli liikennettä rantaväylällä, eikä liikennevaloja, piikkaritkaan ei olis auttaneet, olisivat vaan lipsuneet asfaltilla.

Löydettiin pieni jädebaari, jossa poikettiin vilvoittelemassa. Lämpöä kun ulkona rapiat 30. Tästä alkoi samalla paikallanen ”Rambla”, puistomainen kävelytie.

Tien päässä oli kaupungintalo, ja yllätys yllätys, ranskalaisten tekosia tämäkin.

Oli kuitenkin paikalliset pikkasen ”parannelleet” lähestymistä pääoville, Setä Ho Chi mihn’in patsas oli paraatipaikalle laitettu.

Taustalla itse rakennus.

 

 

Ilmeisesti jo ranskalaisilla oli valtaisa virkamieskonesto, koskapa rakennus oli pitkä kuin nälkävuosi.

 

Hullua touhua aikoinaan ollut. Eikö nyt vähempikin ois riittänyt????

 

Muutenkin rakennuksissa näkyy ranskalaisen arkkitehtuurin vaikutteita, kuten tässä ravintolassa.

Tosin mielestäni ehkä sekoittunut itämaitakin tuhon parveketyyliin.

Torin kautta välipalalle ja pienelle huilille.

Illalla käytiin syömässä TNT BBQ ravintolassa. Lista amerikkalaistyylinen. Olin Tripadviseristä bongannut moisen paikan, eikä arvostelut pettäneet odotuksiamme. Ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista, kuten muut täällä vierailleen sitä olivat kuvailleet.

Vielä iltatorille ja siinäpä sitä päivälle olikin ohjelmaa ja kilometrejä tuli kymmenkunta, ja tuossa helteessä. ( kaksikin eri mittausvälinettä, josta keskiarvo tuo lukema)

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger

Saigon, here we come

Posted on

Eilisellä ei tapahtunut mitään merkittävää. Eli lue edellinen postaus, niin se olisi ollut samanlainen, joten säästin itseäni, enkä kirjoittanut samaa uudelleen.

Mutta.

Nyt tänään alkoi tapahtumaan.

Kun uloskirjausta tehtiin ja piti bungalow maksaa, ilmoittivat, että tämmöinen yhdistelmäkortti, debit/gredit, ei käy. Meillä kolme maksukorttia mukana ja kaikissa samat merkinnät. Kuulemma rahaa saisi seinästä revittyä, sadan metrin päästä.  Minä siis sinne. Hyvät englanninkieliset ohjeet, mutta ei saanut revittyä rahaa seinästä. Koitin eri summia, eri kortteja, ja aina sama cannot ja jotain.

Siispä marssin takaisin respaan ja kerroin kokemukseni automaatilla.

Neiti kipaisi toimistoon, josta tuli keski-ikäinen nainen, haki laatiskosta toisen maksupäätteen ja korttini kanssa hävie sinne toimistoon. Tää respan tyttö hetken perästä haki korttini ja kuittini sieltä, joten saatiin hoidettua maksu kuitenkin. Viisi yötä lounaineen, useiden iltaherkujen ja Madamen drinkkien kanssa pikkasen yli 400.- €, joten ei paha.

Siitä taxilla asemalle ja junaan kohti Saigonia, eli nykyisin Ho Chi Mihn.

Liput junaan olin ostanut kadun toiselta puolelta toimistosta, joita on täällä joka puolella.

Tiedettiin jo kokemuksesta, että tarjoilut junassa vähän niin ja näin, joten oli ostanut ”eväät”.

Ei kummoset, mutta näillä mennään.

 

 

 

Meidän edessä istui nuori äiti tällaisen pikkuvesselin kanssa, joka kesti matkan yllättävän hyvin.

Vain kerran kitisi, kun äitinsä yritti pistää hänen päikkäreille.

 

Juna oli mielestäni täydempi, kuin Phan Thiet’iin tullessa, mutta hyvin mahduttiin.

Vessa oli siisti, toisin kuin edellisellä junamatkalla.

Maisemissa ei paljon ollut katselemista. Aika puuduttavaa.

Mutta näitä puuistutuksia, niitä riitti.

Kauniissa riveissä oli puut.

 

Juna ei paljon pysähdellyt.

Kolmisen tuntia meni ekaan stoppiin, joka tuommoisessa kaupungissa tapahtyi.

 

Menin jaloittelemaan ja samalla mielenkiintoinen episodi.

Joku paikallinen nainen meinas unohtaa laatikon vaunuunsa ja siitäkö hirvee härdeli, koska juna jo oli lähdössä. Matkustajat ja pari virkailijaa auttoivat paketin roudauksessa, ja niin sai naikkonen pakettinsa.

Yhdellä asemalla vielä pysähdyttiin ennen kuin taas tuli härdelli.

Juna nimittäin teki hätäjarrutuksen. Onneksi tuolloin vauhti oli aika hidas. Sanoinkin Madamelle, että nyt tais joku jäädä alle.

Tässä kuvassa paikalliset katsovat onnettomuuden suuntaan, osa lähti juoksemaan lähemmäs.

Virkailija selvittää paikallisille, mitä oli tapahtunut. Me saatiin taasen tietää viereisiltä, että ilmeisesti joku sotilasajoneuvo olisi jäänyt alle ja ilmeisesti jopa uhrejakin olisi.

Osa matkustajista lähti tavaroineen ja poistui junasta, kuten tekivät nämä meille kertoneetkin.

Matkaa oli vielä pääteasemalle n 7 kilometriä.

Me ei lähdetty repimään laukkujamme kivikkoa pitkin, koska veturille oli matkaan kymmenkunta vaunua, jossa ilmeisesti olisi vasta tielle päässyt.

Meni vähän toista tuntia, ja matka jatkui.

Jokaisessa tasoristeyksessä, joita oli aika tiheään näin lähellä kaupungin keskustaa, oli sitten pikkasen paljon mopoja. Ja, kuten kuvassa näkyy, roskiakin.

Radanvarsi on heidän mielestä hyvä paikka hävittää ylimääräinen jäte.

 

Viimein päästiin Saigonin asemalle, joka sekään ei ihan vimpan päälle ollut. Tai siis ympäristö. Itse asemarakennus oli kyllä siisti ja hieno.

Saman tien tuli kyselijöitä taxin tarpeesta, joten tartuttiin täkyyn. Kaveri lähti viemään pikkasen syrjempään varsinaisesta taxijonosta ja autohan oli siviili. Hintaa huikkasi 200tuhatta.

Me pyörähdettiin ympäri. Se oli Madan. kun sanoi, että tohon kyytiin ei lähdetä. Takaisin taxijonoon ja saatiin pirssi. Vanhempi herrasmiesmäinen kuski ajeli rauhallisesti enempi vähempi kaoottisessa liikenteessä.

Perille kun päästiin, näytti mittari 67t dongia. Annoin satasen.

Pienen huilin jälkeen holellissa, kylille tutustumaan ympäristöön.

Aivan kiven heiton päässä, oli ravintolamarket. Oli jos jonniin moista evästä tyrkyllä.

Me mentiin kuitenkin ihan oikeeseen ravintolaan.

 

Pyörähdettiin vielä iltatorilla, joka on oikeestaan tuon ruokahässäkän vieressä. Tällä kertaa ei tarttunut mukaan mitään. Jätettiin huomiselle ohjelmaksi hypistely.

Minä pikkasen hypistelin kuitenkin.

 

Oli tosi makeen näköinen peli.

 

 

 

 

Huomiseen.

 

 

FacebookPinterestTwitterGoogle+Blogger